Suomen kieli ja kirjoittaminen

Ennen kuin aloin kirjoittaa suomeksi, olin kirjoittanut kiinaksi niin päiväkirjaa kuin tarinoitakin. Lähetin myös kirjoitelmiani erääseen ruotsalais-norjalaiseen aikakausjulkaisuun. Koin ilmiselväksi, että minulla oli kyky kirjoittaa.

Suomen kieli oli lähellä ja kaukana, Suomi oli lähellä ja kaukana, ja myös ”Minä” oli lähellä ja kaukana. Olin kuin Liisa ihmemaassa.

Sen jälkeen kirjoittamiseni muuttui taisteluksi suomen kielen kanssa ynnä henkisen kasvun prosessiksi.                TaoLin

Kielen oppiminen on ollut pitkä, hämmästyttävä prosessi. En ole aina kyennyt mitenkään vaivattomasti havaitsemaan kielen kaikkia vivahteita. Kielen valoisat kasvot kääntyvät kuitenkin esiin, kun vain muistan tietyn käytännöllisen asenteen: olen yksinkertaisesti päättänyt selvitä tässä ja nyt. Eivät kirjoittamiseen liittyvät kaiken maailman huolet ole olleet aina sitä, miltä ne ovat näyttäneet, vaikka kieliopin aiheuttama päänsärkyni onkin ollut täyttä totta. Suomeksi kirjoittaessani en ole tavoitellut kieliopillisesti saati sanastollisesti mahdollisimman virheetöntä ilmaisua, johon pääsyyn on muutenkin näköjään pitkä matka. Onneksi kieliopilliset ja sanastolliset virheet on mahdollista korjata oikoluvulla. Olen kasvanut kielen oppimisen ja kirjoittamisen myötä.  - TaoLin

Olin kääntynyt sisäänpäin. Paluumatkalla tehtäväni oli ollut ainoastaan oikaista itseni. Tuloksena oli, etten tiennyt paljoa ulkonaisista tai ulkopuolisista asioista mutta sisältäni kumpusi tyytyväisyyttä, rauhallisuutta, ja onnellisuutta. Kun näin tyydytin itseni, kykenin tyydyttämään myös lukijoita luovalla työlläni, koska me olemme yhtä.

Vuonna 2019 julkaistiin novellikokoelmani Kaunis maailma. Turun Sanomissa kirja-arvion otsikkona luki: “Kiinalaissyntyinen kirjailija löytää novelleissaan suomalaisten sisältä toiseuden.”

Arvion alkulause oli: ”Kiinalaissyntyinen TaoLin hyödyntää novellikokoelmassaan Kaunis maailma taitavasti maahanmuuttajataustaansa ja toiseuden identiteettiään katsellessaan ympärille. - TaoLin